Kuulumisia Cirkosta. Uutisia, tunnelmia, näkemyksiä.

10.1.2018 | Blogi | Cirko

TIEDOTE: TOUKOKUISEN CIRKO-FESTIVAALIN PÄÄVIERAILUESITYS CIRCOLOMBIAN ACÉLÉRÉ

© Jules Bertron-Simpson

Circolombia tuo sisua, suloa ja säpinää Bogotasta Helsinkiin nyt ensimmäistä kertaa! Circolombia saapuu veirailulle Cirko-festivaalille toukokuussa 2018.  Ryhmän teos Acéléré nähdään Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Cirko-festivaali järjestetään 15.–20.5.2018.

Acéléré-esityksestä on tavanomaisuus kaukana. Siinä juhlitaan Kolumbian moninaisuutta äänellä, tanssilla ja rajulla energialla, joka tarttuu myös katsojaan. Circolombia hurmasi Lontoon Urban-nimisellä esikoisteoksellaan 2011. Vuonna 2017 omintakeisesta Acélérésta tuli Edinburghin festivaalin lemmikki.

Acéléré on saanut innoituksensa Kolumbian rikkaasta kulttuurista ja monimuotoisuudesta. Lavalla nähdään 14 Kolumbian eturivin esiintyjää. Hurjapäät hämmästyttävät taidoillaan ja painovoimaa uhmaavilla tempuillaan. Tätä maailmanluokan esitystä yleisö ei unohda. Suurin osa esiintyjistä on opiskellut Circo Para Todos -sirkuskoulussa, joka nimensä mukaisesti tarjoaa sirkusta kaikille. Koulu perustettiin vuonna 1997 tukemaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria sirkuskoulutuksen avulla.

Ryhmän esityksiä voisi kutsua sirkuskonserteiksi. Temppuja tehdessään rämäpäiset esiintyjät laulavat ja räppäävät. Esityksessä musiikki ei ole tärkeää. Se on elintärkeää. Acéléréssa nähdään ällistyttävää sirkusosaamista, tarttuvaa energiaa ja poikkeuksellista dynamiikkaa, joista maailman arvostetuimpiin sirkustaiteilijoihin kuuluvat Circolombian jäsenet tunnetaan. Omintakeinen sirkus yhdessä tanssin ja musiikin kanssa luovat tarttuvaa energiaa sekä autenttista ja omaperäistä taidetta, joka tempaa myös katsojat mukaansa.
 
Felicity Simpson (Circolombian johtaja ja taiteellinen tuottaja) aloitti uransa sirkusesiintyjänä Iso-Britanniassa ja Euroopassa. Muutettuaan Brasiliaan Simpson perusti Intrepida Trupen, joka 1980-luvulla toi sirkuksen myös musikaaleihin, oopperaan ja ulkoilmaan. Kahdenkymmenen vuoden ajan Simpson yhdisti innovatiivisesti sirkusta liike-elämään ja koulutukseen. Vuonna 1997 Simpson oli perustamassa Circo Para Todos –koulua, joka oli maailman ensimmäinen ammatillinen sirkuskoulu vähäosaisille lapsille. Vuonna 2005 siitä tuli Kolumbian kansallinen sirkuskoulu, joka on nykyään merkittävä eteläamerikkalainen instituutio sirkuskoulutuksen alalla. Simpson on edelleen koulun hallituksen puheenjohtaja. Vuonna 2006 Simpson perusti Circolombia Ltd -ryhmän.

Circolombia Ltd on esitys- ja tuotantoyhtiö, joka Lontoosta käsin tarjoaa maailman näyttämöille kolumbialaisten esiintyjien taidonnäytteitä. Yli vuosikymmenen Circolombia Ltd on tuottanut energisiä sirkusesityksiä, joissa on vahva Latinalaisen Amerikan tuntu. Vuodesta 2011 lähtien ryhmän merkittävimmät esitykset Urban ja Acéléré ovat ihastuttaneet katsojia ympäri maailmaa suurilla näyttämöillä ja kansainvälisillä festivaaleilla.

Esitykset:

Perjantai 18.5. klo 19 (Suomen ensi-ilta)
Lauantai 19.5. klo 15
Lauantai 19.5. klo 19
Sunnuntai 20.5. klo 15

Kesto: noin 60 min
Ikäsuositus: Esitys sopii loistavasti perheille. Huomioithan jos olet tuomassa pieniä lapsia, että musiikki soi kovalla läpi esityksen.
Paikka: Suomen Kansallisteatteri
Lisätietoa: www.circolombia.com
Liput alkaen: 28 / 43 – 48 €, Ticketmaster.fi

Yhteistyössä Cirko ja Suomen Kansallisteatteri.

Lisätietoja:

Viestintä- ja markkinointipäällikkö

Karoliina Kuosmanen

p. +358 50 400 7686
karoliina.kuosmanen@cirko.fi

Lataa tästä lehdistökuvat Cirkon aineistopankista         

CIRCOLOMBIA:

ACÉLÉRÉ

18.–20.5.2018

SUOMEN KANSALLISTEATTERI